Leimaus-leiri 2016

6.6-9.6.2016, Ikaalinen

Leimaus 2016 -leirin ohjelmarunko

Ma 6.6. Majoittuminen ja leirimateriaalin nouto alkaen klo 12. Kaikkien tasoryhmien suunnistusharjoitukset ovat Kylpylän lähialueilla. Käytössä on myös uusi alue, jonka edellinen suunnistuskartoitus on vuodelta 1979! Illan tullen on tarjolla mahdollisuus yösuunnistukseen.

Ti 7.6. Taso 2, Teho ja Pro -ryhmillä päivän molemmat suunnistusharjoitukset ovat Luhalahdessa (SM-keskimatka 2015 -maastossa). Luhalahteen on leirijärjestäjän bussikuljetus. Myös lounasruokailu tapahtuu Luhalahdessa näiden ryhmien osalta. Muiden ryhmien harjoitukset ovat Kylpylän lähialueilla ja lounas Kylpylän ravintolassa.

Ke 8.6. "Jämi-päivä". Kaikille leiriläisille bussikuljetus on n.20 km:n päähän Jämille, missä toteutetaan kaksi suunnistusharjoitusta sekä lounasruokailu. Illalla pidetään leirijuhla!

To 9.6. Aamupäivällä käydään leirikilpailu Kylpylän alueella. Lounasruokailun jälkeen on vuorossa huoneiden luovutus ja kotiin lähtö.

Suunnistusharjoitukset


Leimaus 2016 -Tasokuvaukset

RR-taso

RR-tasolla suunnistetaan seitsemän harjoitusta, joista kolme on RR-ratoja viitoituksen kanssa. Heti tutustumisharjoituksena suunnistetaan Rantasipi Ikaalisten Kylpylän sprinttikartalla omavalintainen määrä sprinttisuunnistusratoja. Kaksi harjoitusta ovat RR-tasolle soveltuvia helppoja suoria ratoja. Jämipäivänä toinen harjoitus suunnistetaan leikkimielisenä rogaining-tyyppisenä suunnistuksena yksin, kaksin tai vapaavalintaisessa ryhmässä. Monet harjoitukset on suunniteltu siten, että ne mahdollistavat myös seuraavalla tasolla vierailemisen. Alle 10-vuotiailla ei ole mikään kiire ylemmille tasoille, sillä suunnistushaasteita (ja –määrää) tulee varmasti riittävästi myös RR-tasolla.

TR-taso

TR-tasolla suunnistetaan seitsemän harjoitusta, joista kolme on TR-ratoja viitoituksen kanssa. Heti tutustumisharjoituksena suunnistetaan Rantasipi Ikaalisten Kylpylän sprinttikartalla omavalintainen määrä sprinttisuunnistusratoja. Kaksi harjoitusta ovat TR-tasolle soveltuvia suoria ratoja. Jämipäivänä toinen harjoitus suunnistetaan leikkimielisenä rogaining-tyyppisenä suunnistuksena yksin, kaksin tai vapaavalintaisessa ryhmässä. Monet harjoitukset on suunniteltu siten, että ne mahdollistavat myös seuraavalla tasolla vierailemisen. TR-taso on tarkoitettu 10-12 –vuotiaille suunnistajille taitotasosta riippuen.

Taso 1

Taso 1 on tarkoitettu 11-14 –vuotiaille suunnistajille, jotka haluavat harjoittaa suunnistustaitojaan H/D 13 –ratojen tasolla. Harjoituksissa on selkeitä teemoja. Jämipäivänä päästään kokeilemaan jopa mukautetulla käyräkartalla suunnistamista loistavasti siihen soveltuvassa maastossa. Harjoituksista 5 suunnistetaan metsäkartalla ja 2 sprinttikartalla.

Taso 2

Taso 2 on tarkoitettu 13–vuotiaille ja vanhemmille suunnistajille, jotka haluavat harjoittaa suunnistustaitojaan H/D15 –ratojen tasolla. Harjoituksista 5 suunnistetaan metsäkartalla ja 2 sprinttikartalla (tutustumisharjoituksen päätteeksi on mahdollisuus vielä suunnistaa extrana sprinttiviuhkoja). Taitoharjoitukset ovat monipuolisia, vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Tarjolla on rinnesuunnistusta Kylpylän lähimaastossa Uuraslahden rannalla, kalliomaastoa viimevuotisessa SM-keskimatkan huippumaastossa Luhalahdessa, nopeaa jäkäläkangasmaastoa mutta samalla haasteellisia suunnistustehtäviä ja käyräkarttaa Jämiltä.

Teho

Teho –taso on tarkoitettu 15-18 –vuotiaille suunnistajille, jotka haluavat harjoittaa suunnistustaitojaan H/D 16-18 –ratojen tasolla. Harjoitukset ovat fyysisesti ja taidollisesti haastavia, mutta muutamia harjoituksia on mahdollista yksilöllisesti lyhentää ”oikaisemalla”. Tehon harjoituksista on tehty taidollisesti haastavia. Harjoituksista 5 suunnistetaan metsäkartalla ja 2 sprinttikartalla (tutustumisharjoituksen päätteeksi on mahdollisuus vielä suunnistaa extrana sprinttiviuhkoja). Luvassa todella hyvät ja monipuoliset harjoitukset erityyppisissä maastoissa huippukartoilla! Harjoitusmaastot Kylpylä/ Uuraslahti, Luhalahti SM-keskimatkan 2015 kalliomaasto ja Jämi. Eli tarjolla rinnettä, hienoa kalliomaastoa, nopeaa kangasta ja sprinttiä.

Pro

Ikaalisten leirillä tavoitteellisesti harjoittelevien Pro-ryhmä on suunnattu erityisesti 15–18-vuotiaille, pääpainona 17–18-vuotiaat nuoret. Harjoitusteemat ovat vastaavat Teho-tason kanssa, mutta sisältävät Pro-tasolle suunniteltuja lisähaasteita. Ryhmän harjoitukset ovat vaativia fyysisesti ja suunnistuksellisesti.
Haastavien suunnistusharjoitusten lisäksi omaa ohjelmaa, esimerkiksi asiantuntijaluentoja huipulla olevan tai huipulle tähtäävän nuoren suunnistajan harjoittelusta.
Luvassa todella hyvät ja monipuoliset harjoitukset erityyppisissä maastoissa huippukartoilla! Harjoitusmaastot Kylpylä/ Uuraslahti, Luhalahti SM-keskimatkan 2015 kalliomaasto ja Jämi. Eli tarjolla rinnettä, hienoa kalliomaastoa, nopeaa kangasta ja sprinttiä.
Pro-tasovalinnat:
Ryhmään pääsee mukaan 50 valintakriteerit täyttävää Pro-tasoon hakenutta suunnistajaa. Syksyn loppurankista valitaan kymmenen parasta ilmoittautunutta D18-, H18-, D16- ja H16-sarjoista. Kevään lisävalinta tehdään toukokuun 10. päivän online-rankilta. Silloin valitaan ryhmään ilmoittautuneista kolme D18- ja H18-sarjoista sekä kaksi D16- ja H16- sarjoista. Pro-ryhmään valitsematta jääneet siirretään teho-ryhmään.



Ratamestariryhmä: Jukka Pohjonen, Vesa Taanila, Mikko Knuuttila, Ville Parkkinen, Antti Alppi
Kartoitus: Arvo Paulin, Ari Anjala 2015-2016



Harjoitukset

 


Arla logo CMYK


MML.fi
Ikaalinen